• Romaniasiain neuvottelukunta

    Romaniasiain neuvottelukunta toimii sosiaali- ja terveysministeriön yhteydessä. Romaniasiain neuvottelukunta kehittää romanien ja viranomaisten välistä yhteistyötä sekä edistää syrjinnänvastaista työtä ja yhdenvertaisuutta.

fi sv en

Neuvottelukunta

  • seuraa romaniväestön yhteiskunnallisten osallistumismahdollisuuksien ja elinolosuhteiden kehitystä tasa-arvon edistämiseksi sekä antaa viranomaisille lausuntoja näissä asioissa
  • tekee aloitteita ja esityksiä romaniväestön taloudellisten, koulutuksellisten, sosiaalisten ja sivistyksellisten elinolosuhteiden parantamiseksi sekä romaniväestön työllistymisen edistämiseksi
  • edistää romaniväestöön kohdistuvan syrjinnän poistamista
  • edistää romanikielen ja kulttuurin vahvistumista
  • tukee alueellisten romaniasiain neuvottelukuntien toimintaa
  • osallistuu pohjoismaiseen, eurooppalaiseen ja muuhun kansainväliseen yhteistyöhön romanien oikeuksien edistämiseksi ja olosuhteiden parantamiseksi

 

Paarkiba-tunnustus vuonna 2021

20.12.2021 15.00
Kuvassa Kyösti Lindemanin Paarkiba-kunniakirja.
Palkinto myönnetään romanien oikeuksia ja osallistumismahdollisuuksia merkittävästi parantaneesta toiminnasta.

Valtakunnallisen romaniasiain neuvottelupäivän 8.12. teemana on romanityön kehittäminen

9.12.2021 8.57
Valtakunnallinen romaniasiain neuvottelupäivä 8.12.2021 toteutetaan webinaarina. Neuvottelupäivän järjestelyistä vastaavat Lounais-Suomen aluehallintovirasto ja Lounais-Suomen alueellinen romaniasiain neuvottelukunta yhteistyössä valtakunnallisen romaniasiain neuvottelukunnan kanssa.

6.12. Romaniväestön seppeleet laskettiin Hietaniemen hautausmaalla

9.12.2021 8.50
Romaniväestö laskemassa seppelettä 6.12. Hietaniemen hautausmaalla Helsingissä.
Kuva: Romaniväestö laski seppeleet 6.12. Hietaniemen hautausmaalla Helsingissä
Romaniväestö laski perinteiden mukaisesti seppeleet ensiksi marsalkka Mannerheimin monumentille ja sen jälkeen sodassa kaatuneiden romanien muistomerkille.

Romanilapset varhaiskasvatuksessa ja esiopetuksessa selvityksen raportti

2.12.2021 13.56
Suomessa ei ole aikaisemmin kerätty tietoa alle kouluikäisten romanilasten tilanteesta. Varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen merkityksen on katsottu monissa tutkimuksissa tukevan lapsen myöhempää koulutuspolkua.

Osallisuuskampanja lapsille ja nuorille - romanilasten ja -nuorten ääni kuulluksi!

29.11.2021 16.03
Kuvassa Lapsistrategian virallinen logo.
Lapsi tai nuori, kerro miten sinä kehittäisit lasten ja nuorten oikeutta saada tietoa!

Kysely lapsuuden lelu- ja leikkimuistoista Suomen kulttuuri- ja kielivähemmistöille

29.11.2021 15.54
Uusi koko perheen Museo Leikki avautuu Espoon Tapiolaan loppukeväällä 2022.

Ihmisoikeusliitto: Älä riko urheilua -kampanja

23.11.2021 11.18
Kuvassa Ihmisoikeusliiton Älä riko urheilua kampanjan logo. Punaisella taustalla on iskulauseita, kuten:
Kuva: Ihmisoikeusliitto, Älä riko urheilua -kampanja
Älä riko urheilua -kampanja tuo rohkeasti esille urheilun ihmisoikeuskysymyksiä Suomessa. Kampanjan viesti on, että ihmisoikeudet kuuluvat urheilun ytimeen. Ihmisoikeusongelmia on sekä urheilun rakenteissa että tavallisissa arjen tilanteissa.

JULKAISU: Poliisi ja romanit – yhdenvertaisuuden ja yhteistyön kysymyksiä

17.11.2021 10.32
Poliisien ja romanien kanssakäymisen tueksi on Poliisihallituksessa koottu julkaisu Poliisi ja romanit – yhdenvertaisuuden ja yhteistyön kysymyksiä.

Vuoden 2020 viharikosraportti on julkaistu

15.11.2021 10.58
Vuonna 2020 poliisin tietoon tuli kaikkiaan 852 viharikosepäilyä, selviää viharikollisuutta koskevasta Poliisiammattikorkeakoulun vuosiraportista. Määrä on hieman vähemmän kuin edeltävänä vuonna, jolloin poliisi kirjasi yhteensä 899 rikosilmoitusta.

12.11. Romanikielen elvytysohjelman etäkuuleminen romaniväestölle

9.11.2021 8.43
Tervetuloa keskustelemaan verkossa romanikielen tulevaisuudesta pe 12.11.2021 klo 13-15.

Aloitamme sarjan tapahtumia ROMPO3 -ohjelman suunnittelua varten

19.10.2021 11.34
Ensimmäisen työryhmän teemana ovat romanilapset ja -nuoret. Työryhmä järjestetään tiistaina 2.11. kello 15 alkaen Haagan lämpiössä (HKI nuorisotoimi) ja tilaisuuteen on mahdollista liittyä myös etänä. Ilmoittautuneet saavat Teams-linkin.

Osana ROMPO3:n valmistelua järjestetään neljä eriteemaista työryhmää – ILMOITTAUDU MUKAAN

11.10.2021 10.33
Kuvassa sosiaali- ja terveysministeriön, romaniasiain neuvottelukunnan sekä terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen logot
Romanipoliittisten ohjelmien tarkoitus Romanipoliittisten ohjelmien on tarkoitus tukea romanien yhteiskunnallista yhdenvertaisuutta sekä kielellisten, kulttuuristen ja sosiaalisten oikeuksien myönteistä kehitystä.

Le binsiba neevo tšimbake aro Europako tšimbengo diives!

23.9.2021 15.27
Kuvassa Euroopan kielten päivän 26.9. logo.
Tšiȟko Europako tšimbengo diives ta kurko saarenge!

SASTIPE TUKKE – TERVEYTTÄ SINULLE – hanke käynnistynyt

23.9.2021 14.54
Valokuva Sastipe Tukke - Terveyttä sinulle hankkeen esittelytilaisuuteen osallistuneista henkilöistä.
Sastipe Tukke – Terveyttä sinulle –hankkeen esittelytilaisuus 7.10. Helsingissä. Kuva: j.k.g
Suomen Romaniyhdistyksessä on käynnistynyt STEA:n tukema uusi hanke, jonka tavoitteena on edistää romaninaisten terveyslukutaitoa ja lisätä heidän vaikutusmahdollisuuksiaan heitä itseään koskevissa terveysasioissa.

ROMANO MISSIOSSA ON KÄYNNISTYNYT KAKSI UUTTA HANKETTA

23.9.2021 14.51
Alfred Kordelin säätiö myönsi Romano Missio ry:lle apurahan kulttuuriperintöaineiston arkistointiin ja julkaisemiseen. Romano Missio ry:n hallinnoima STEA-rahoitteinen Arvokas elämä -hanke on puolestaan aloittanut toimintansa 1.8.2021.

Reserviratsastajat ry on luovuttanut Suomen Romaniyhdistykselle harvinaisen mitalin, kultaisen Reservin Ratsastajamitalin

17.9.2021 10.13
Reserviratsastajat ry on luovuttanut Suomen Romaniyhdistykselle harvinaisen mitalin, kultaisen Reservin Ratsastajamitalin isänmaan ja hevosperinteen eteen tehdystä työstä.

Tänään käynnistyy Olen Antirasisti –kampanja

13.9.2021 14.30
Kuvassa Olen antirasisti -kampanjan logo.
Oikeusministeriö ja Yhdenvertaisuusvaltuutettu käynnistävät tänään nuorille aikuisille suunnatun kampanjan, joka rohkaisee ihmisiä toimimaan antirasistisesti omassa arjessaan ja kannustaa pohtimaan rasismin vaikutuksia laajemmin yhteiskunnassa. Kampanja liittyy hallituksen rasismin vastaiseen ja hyvien väestösuhteiden toimintaohjelmaan, joka on tarkoitus hyväksyä syksyn aikana.

Kurkista uuteen kieleen Euroopan kielten päivänä – Ilmoittaudu nyt!

13.9.2021 14.02
Kuvassa Euroopan kielten päivän logo.
Kurkista uuteen kieleen Euroopan kielten päivänä – Ilmoittaudu nyt! Euroopan komissio ja Helsingin yliopiston kielikeskus järjestävät tänä syksynä Euroopan kielten päivän Suomen päätapahtuman. Tapahtumaviikon 26.9.–2.10. aikana järjestetään tapahtumia ja julkaistaan materiaaleja, jotka tuovat esille kielten moninaisuuden tärkeyttä sekä kielten ja vuorovaikutuksen jatkuvaan oppimiseen liittyviä näkökulmia.

8.9.2021 TYÖPAJA ROMANIEN ELÄVÄSTÄ, AINEETTOMASTA KULTTUURIPERINNÖSTÄ

7.9.2021 15.21
Kuvassa romaninainen kirjoo kullanväristä kangasta.
Kuva: Museovirasto
Romaniasiain neuvottelukunta, Suomen Romaniyhdistys ja Museovirasto järjestävät etätyöpajan keskiviikkona 8.9.2021. Työpajaan on kutsuttu romanijärjestöjä ja toimijoita. Työpajassa keskustellaan romanien elävästä, aineettomasta kulttuuriperinnöstä.

2.8. VIETETÄÄN ROMANIEN HOLOKAUSTIN MUISTOPÄIVÄÄ

1.8.2021 7.30
Mustavalkoinen kuva, jossa ryhmä romanivankeja Belzecin työleirillä 1940.
Ryhmä romanivankeja Belzecin työleirillä 1940/A group of Romani (Gypsy) prisoners in Belzec labor camp, 1940 © USHMM
Vuotuinen 2. elokuuta on romaneiden holokaustin muistopäivä, jota usein kutsutaan myös Zigeunernachtiksi. Se on tilaisuus muistaa natsivallan aikana murhattuja romaneita ja sintejä. Sintit ovat lähinnä Benelux maissa elävien romanien ryhmä. Euroopan parlamentti julisti vuonna 2015 tuon päivän romanien kansanmurhan eli holokaustin muistopäiväksi. (Lähde: Holokaustin uhrien muisto ry)