• Romaniasiain neuvottelukunta

    Romaniasiain neuvottelukunta toimii sosiaali- ja terveysministeriön yhteydessä. Romaniasiain neuvottelukunta kehittää romanien ja viranomaisten välistä yhteistyötä sekä edistää syrjinnänvastaista työtä ja yhdenvertaisuutta.

Euroopan neuvoston romaniasioita käsittelevä asiantuntijakomitea kokoontui lämpöisessä Strasbourgissa

4.11.2024 16.40
Euroopan neuvoston ADI-ROM 10. kokous 29.-30.10.2024 Strasbourgissa. Kuva: Janette Grönfors
Euroopan neuvoston romaniasioita käsittelevän asiantuntijakomitean (ADI-ROM) 10. kokous pidettiin Strasbourgissa 29.-30.10.2024 ja siihen osallistui asiantuntijoita, hallitustensa edustajia, yli 30 maasta. Suurin osa komitean jäsenistä osallistui tähän hybrid kokoukseen paikan päällä ja niin tein minäkin, sillä kaksi päivää työpaikalla pienessä kopissa istuen ei tuntunut nyt houkuttelevalta vaihtoehdolta. Kokoukseen osallistui tälläkin kerralla laaja joukko myös muiden kansainvälisten järjestöjen sekä Euroopan neuvoston asiantuntijoita.

UUSI JULKAISU: Sarjakuvakirja Kuninkaan kaupungissa

4.11.2024 9.35
Sarjakuvakirja Kuninkaan kaupungissa
Sarjakuvakirja Kuninkaan kaupungissa kertoo juukalaisen romaniperheen muutosta Ruotsiin 1970-luvulla. Kirjan aihe on kaikille Suomen romaniperheille tuttu, sillä se kertoo millaista oli muuttaa pienestä maalaiskylästä tuntemattomaan suureen kaupunkiin.

Ihmisoikeusvaltuutettu O'Flaherty : Suomen tulisi vahvistaa romanien ja maahanmuuttajien suojelua

27.9.2024 13.35
Euroopan neuvoston ihmisoikeusvaltuutettu Michael O'Flaherty on kehottanut Suomea jatkamaan ihmisoikeuksien edistämistä ja puolustamista romanien osalta sekä maahanmuutto- ja turvapaikkakysymyksissä. Komissaari vieraili Suomessa 23.–26. syyskuuta 2024.

Euroopan neuvoston Ihmisoikeusvaltuutetun Michael O'Flahertyn vierailun fokuksessa romanit

26.9.2024 13.06
Ihmisoikeusvaltuutettu Michael O’Flahertyn ja Romaniasiain neuvottelukunnan tapaaminen 26.9.2024 ulkoministeriössä
Euroopan neuvoston Ihmisoikeusvaltuutettu Michael O'Flaherty vieraili tiimeineen syyskuun lopussa Suomessa. Viiden päivän aikana heidän ohjelmassa oli useampia eri kokouksia ja kohtaamisia eri romanityötä tekevien ja muiden tahojen kuten Yhdenvertaisuusvaltuutetun ja Ihmisoikeuskeskuksen Ihmisoikeusvaltuuskunnan kanssa.

Neuvottelupäivät kokosivat toimijoita yhteen 24.-25.9.2024

24.9.2024 14.19
Neuvottelupäivien osallistujia Joensuussa 24.9.2024 Kuva: Janette Grönfors
Tänä vuonna teemana oli ”enemmän yhdessä kuin yksin”. Lisäksi keskustelimme romaneja koskevista muista ajankohtaisista asioista. Neuvottelupäivät järjestetään vuosittain ja niiden tavoitteena on koota laajasti yhteen romaniasiain neuvottelukuntien jäseniä, paikallisten romanityöryhmien toimijoita, viranomaisia sekä muita yhteistyötahoja.

Taideyliopiston kunniatohtori Hilja Grönforsia juhlistettiin 21.9.2024 Helsingissä

23.9.2024 23.12
Hilja Grönforsin kunniatohtori juhla 21.9.2024 Musiikkitalossa Black Boxissa. Kuva: Janette Grönfors
21.9.2024 juhlistettiin Taideyliopiston uutta kunniatohtoria, mestarikansanlaulaja Hilja Grönforsia Helsingissä. Ohjelmassa oli dokumenttielokuva, panelikeskustelu ja illan kruunasi upea konsertti täydelle salille Musiikkitalossa Black Boxissa.

Henry Hedmanin väitöstilaisuus kokosi paljon kiinnostuneita Metsätalolle

9.9.2024 9.41
Henry Hedmanin Väitöstilaisuus 6.9.2024 Helsingin yliopiston Metsätalolla. Kuva: Janette Grönfors
Henry Hedmanin väitöstilaisuus pidettiin Helsingin yliopiston Metsätalolla runsaan yleisön läsnä ollessa perjantaina 6.9.2024. Moni meistä osallistui elämänsä ensimmäisen kerran väitöstilaisuuteen, tunnelma oli odottava ja vähän jännittynytkin positiivisella tavalla.

Romanit on huomioitu toimenpideohjelmassa

6.9.2024 7.55
Valtioneuvosto on 5. syyskuuta tehnyt periaatepäätöksen toimenpideohjelmasta rasismin torjumiseksi ja yhdenvertaisuuden edistämiseksi. Valtioneuvoston toimenpideohjelma rasismin torjumiseksi ja yhdenvertaisuuden edistämiseksi perustuu tiedonantoon, jonka hallitus antoi eduskunnalle 31.8.2023.

Hilja Grönfors vihittiin kunniatohtoriksi 16.-18.8.2024 Helsingissä

19.8.2024 8.44
Hilja Grönfors, kunniatohtori 2024, Taideyliopisto Kuva: Fanny Grönfors
Taideyliopiston maisteri- ja tohtoripromootio järjestettiin 16.–18. elokuuta 2024. Taideyliopisto vihki samanaikaisesti kunniatohtoreiksi kuusi taiteen alalla ansioitunutta henkilöitä ja yksi heistä oli Hilja Grönfors. Kunniatohtoriksi vihkiminen on korkein huomionosoitus, jonka yliopisto voi myöntää.

Opetusneuvos Henry Hedman väittelee tohtoriksi 6.9.2024

8.8.2024 11.05
Henry Hedmanin Minäkö mustalainen? Romaniuden jatkuvuus eksogaamisissa perheissä -tutkimuksessa selvitetään Suomen romaniyhteisön romaniuden (romaniba) eli mustalaisuuden intensiteettiä ja jatkuvuutta kaksikulttuurisissa romaniperheissä. Tutkimuksen aluksi tarkastellaan sadan vuoden ajalta eri tutkijoiden kuvaamia romaniuden tunnusmerkkejä, jotka olivat sangen yhtenäisiä. Hedman rakensi tunnusmerkkien pohjalta kysely- ja haastattelulomakkeet, ja sai tutkimusta varten vastauksia 20 romanivanhemmalta sekä heidän 20 aikuiselta lapseltaan. Hedman hyödynsi tutkimuksessa myös omaa romanitaustaansa ja romaniasioiden asiantuntemustaan.

Euroopan romanien kansanmurhan 80. muistopäivä 2.8.2024

30.7.2024
European Holocaust Memorial Day for Roma and Sinti
Elokuun 2. päivänä muistetaan niitä viimeisiä 4 300 romania ja sintiä, jotka olivat natsien keskitysleirillä Auschwitz-Birkenaussa. Tuona iltana 2.8.1944 SS joukot murhasivat heidät ankarasta vastarinnasta huolimatta.

Euroopan neuvoston tutkimus linjaa suosituksia romanien syrjinnän lopettamiseksi yleisradiotoiminnassa

25.6.2024 11.26
Euroopan neuvoston tutkimus linjaa suosituksia romanien ja matkailijayhteisöjen syrjinnän lopettamiseksi yleisradiotoiminnassa. Tutkimuksessa selvitettiin miten ja millaisena romanit esitetään ja kuvataan televisiolähetyksissä neljässä EU maassa, Bulgariassa, Kreikassa, Italiassa ja Romaniassa. Esitystapa edesauttaa usein romaneihin kohdistuvan eriarvoisuuden, ennakkoluulojen ja syrjinnän jatkumista.

Neuvottelukuntien neuvottelupäivät pidetään syyskuussa 2024 Joensuussa

24.6.2024 14.17
Romaniasiain neuvottelukuntien valtakunnalliset neuvottelupäivät järjestetään tänä vuonna 24.-25.9.2024 Joensuussa. Tämän vuoden romaniasiain neuvottelupäivien teemana on ”enemmän yhdessä kuin yksin”, eli yksinäisyys ja yhteistyö. Lisäksi keskustelemme romaneja koskevista muista ajankohtaisista asioista. Neuvottelupäivien tavoitteena on koota laajasti yhteen romaniasiain neuvottelukuntien jäseniä, paikallisten romanityöryhmien toimijoita, viranomaisia sekä muita yhteistyötahoja.

Romanipolitiikan kevät sosiaali- ja terveysministeriössä 2024

24.6.2024 13.53
Kuvia keväästä 2024. Kuvat: Janette Grönfors, CoE, SRY
Vuosi 2024 käynnistyi sosiaali- ja terveysministeriössä työntäyteisenä myös romanitöiden osalta. Kevään 2024 aikana valmistui Romanipoliittisen ohjelman toimenpanosuunnitelma, jota esiteltiin ja jalkautettiin ahkerasti kaikkialla Suomessa eri yhteyksissä ja eri tahoille. Romaniverkoston jäsenet osallistuivat useiden lausuntojen tekemiseen sekä erilaisiin yhteisiin keskustelutilaisuuksiin. Kotimaisten töiden ohella oli paljon myös kansainvälisiä asioita, joissa olimme mukana tämänkin kevään aikana.

Tuula Åkerlundin terveiset IRUn 12. kongressista Pohjois-Makedoniasta

4.6.2024 11.59
Päivien järjestelyt oli todella hyvin hoidettu, monipuolinen ohjelma kesti aamusta iltamyöhään. Päivien aikana pidettiin useita paneeleja. Suomen osallistujat oli hyvin huomioitu ohjelmassa. Jokainen osallistui oman alansa paneeleihin englannin kielellä. Matkasta jäi meille kaikille hyvä mieli, saimme uusia kansainvälisiä suhteita ja innostusta jatkaa romanien aseman edistämistä omalla tahollamme. Ymmärsimme myös, että Suomella on paljon annettavaa kansainvälisellä tasolla.  Tuula Åkerlund osallistui kokoukseen STM/RONKin edustajana.

Euroopan neuvoston suositus jäsenvaltioille viharikosten torjunnasta

30.5.2024 8.40
Euroopan neuvoston suositus ministerikomitean jäsenvaltioille viharikosten torjunnasta hyväksyttiin 7.5.2024 ministerikomitean kokouksessa. Viharikokset uhkaavat demokraattisten yhteiskuntien perustaa ja oikeusvaltioperiaatetta. Ne ovat uhka demokraattisille arvoille, yhteiskunnalliselle vakaudelle ja rauhalle sekä hyökkäys perusasioita vastaan.

ROMANIEN LAULUPERINTEEN TULKITSIJA JA KERÄÄJÄ HILJA GRÖNFORS, VIHITÄÄN KUNNIATOHTORIKSI

23.5.2024 9.57
HS 20.5.2024 Presidentti Stubbin lisäksi kunniatohtoreiksi vihitään seitsemän muuta ihmistä, muun muassa kapellimestari Susanna Mälkki sekä romanien lauluperinteen tulkitsija ja kerääjä Hilja Grönfors.

Romanit olivat mukana Kansallismuseon laajennusosan peruskiven muurauksessa 17.5.2024

22.5.2024 13.32
Päivi Majaniemi ja Malla Laiti olivat mukana muuraamassa romanien rikasta yhteistä historiaa Kansallismuseon peruskiveen. Kuva: SRY
Vuonna 1916 perustetun Kansallismuseon vanhaa osaa korjataan ja uutta rakennusta sekä uusia tiloja rakennetaan. Kansallismuseon laajennusosan peruskivi muurattiin 17.5.2024 Helsingissä. Tilaisuuteen oli kutsuttu myös sosiaali- ja terveysministeriön yhteydessä toimivan Romaniasiain neuvottelukunnan pääsihteeri sekä neuvottelukunnan jäseniä. Tähän historialliseen hetkeen osallistuivat Etelä-Suomen aluehallintoviraston erikoissuunnittelija Malla Laiti ja Suomen Romaniyhdistyksen puheenjohtaja Päivi Majaniemi.

Euroopan neuvoston romaniasioita käsittelevä asiantuntijakomitea kokoontui Strasbourgissa

20.5.2024 17.22
ADI-ROM kokouksen osallistujat ryhmäkuvassa 14.5.2024. Kuva: Euroopan neuvosto
15.-16. toukokuuta pidettiin Euroopan neuvoston romaniasioita (Roma and Travellers) käsittelevän asiantuntijakomitean (ADI-ROM) 9. kokous Strasbourgissa. Komitean jäsenet ovat Euroopan neuvoston jäsenvaltioiden nimeämiä virallisia edustajia. Suurin osa jäsenistä on ministeriöissä työskenteleviä virkahenkilöitä, joiden työtehtäviin kuuluvat maidensa romaniasiat ja -politiikka valtionhallinnossa. Lisäksi komitean kokouksiin osallistuu tarkkailijan ominaisuudessa joukko muita henkilöitä useista kansainvälisistä organisaatioista.

Syrjintä Suomessa 2020–2023 : Tietoraportti

8.5.2024 18.41
Raportissa tarkastellaan syrjintää ja muita samankaltaisia ilmiöitä (koulukiusaaminen, häirintä, viharikollisuus) vuosina 2020–2022.