Vuoden 2024 Paarkiba-tunnustus Päivi Majaniemelle

Julkaisuajankohta 12.12.2024 12.25
Tiedote
Vuoden 2024 Paarkiba tunnustuksen saaja Päivi Majaniemi. Kuva: Janette Grönfors

Romaniasiain neuvottelukunta on myöntänyt vuoden 2024 Paarkiba –tunnustuksen Suomen Romaniyhdistyksen toiminnanjohtaja Päivi Majaniemelle.

Romaniasiain neuvottelukunnan valinnan perustelut tunnustuksen myöntämiselle  

Romaniasiain neuvottelukunta myöntää vuosittain kiitos -sanaa tarkoittavan Paarkiba –tunnustuksen romanien asemaa, kieltä ja kulttuuria merkittävästi ja innovatiivisesti edistävälle henkilölle, taholle tai organisaatiolle. Tunnustuksen tarkoituksena on kannustaa ja antaa kiitosta romanien asemaa edistävästä työstä.

Päivi Majaniemi on ollut mukana romanityössä jo useamman vuosikymmenen ajan, vuodesta 1999. Pisimmän ajanjakson hän on työskennellyt Suomen Romaniyhdistyksen (myöh. tekstissä SRY) palveluksessa, työskennelleen edelleen siellä. Hänen sydämensä sykkii myös romanikielelle ja hän on ollut kehittämässä ja tekemässä myös romanikielistä oppimateriaalia ja toimii edelleen romanikielen aseman edistämiseksi. Vuosina 2023–2024 Majaniemi on ollut mukana kieliteknologiaan liittyvässä hankkeessa. 


Majaniemi on tehnyt uraauurtavaa työtä SRY:ssä, jossa on keskitytty hänen johdollaan erityisesti romanivanhuksiin ja -nuoriin. Majaniemi on systemaattisesti kehittänyt SRY:n toimintaa vaikuttavammaksi sekä yhteiskunnalliseen keskusteluun osallistuvammaksi. Majaniemi on myös vienyt yhdistystä kansainväliseen suuntaan ja erityisesti edesauttanut, tukenut ja ohjannut romaninuoria saamaan äänensä kuuluviin sekä näkymään kansainvälisessä romanikentässä. 

 

Päivi Majaniemi on toiminut innovatiivisesti, väsymättä ja rohkeasti kehittäessään uusia toimintoja ja vaikuttamistapoja romaniväestön yhteiskunnallisen aseman, osallisuuden ja yhdenvertaisuuden edistämiseksi puuttuen epäkohtiin periksiantamattomasti ja tarpeen vaatiessa äänekkäästi.

 

TIEDOTE linkistä