1950

Sodanjälkeisenä vuosikymmenenä romanien yhteiskunnallinen asema nousee taas ajankohtaiseksi kysymykseksi. 1956 perustetaan myös Mustalaisasiain neuvottelukunta (nykyinen RONK). Monet neuvottelukunnan toimista tähtäävät kuitenkin sulauttamiseen eivätkä niinkään integraatioon. 1950-luvulla romanit ovat heihin kohdistettujen toimien ja suoranaisen syrjinnän kohteina. Etenkin Mustalan komitean toimintaa on kritisoitu paljon, sillä heidän toiminnassaan romanien oma osallisuus ei toteutunut.

 

Samaan aikaan laajemmin yhteiskunnassa

Sodan jälkeinen jälleenrakennus muuttaa Suomen ilmettä. 1950-luku on Suomalaisen muotoilun kulta-aikaa ja tanssilavakulttuuri kukoistaa. Coca-Cola ja transistoriradio rantautuvat Suomeen. Vuosikymmenen aikana väkimäärä kasvaa neljästä miljoonasta lähes neljään ja puoleen miljoonaan. Laajamittaisen hyvinvointiyhteiskunnan rakentaminen alkaa.