Terveiset Romaniviikolta Brysselistä

Julkaisuajankohta 26.4.2024 15.51
Tiedote
Romanilippu rintanappi Kuva Janette Grönfors

"Meidän kansallisen romanityömme erikoispiirre on, että teemme hyvin vahvasti yhteistyötä viranomaisten kanssa ja että romanit eivät ole pelkästään työssämme kohde, vaan he ovat myös niitä työntekijöitä yhdessä viranomaisten kanssa. Se on selkeästi meidän romanityön vahvuus." sanoi suunnittelija Henry Lindgren puheenvuorossaan Romaniviikolla Brysselissä Euroopan unionin Suomen pysyvän edustuston järjestämässä tilaisuudessa.

EU:n Romaniviikolle osallistuivat Suomesta pääsihteerin lisäksi Henry Lindgren sekä Tino Blomerus Salonseudun romanit ry:stä.

Teemaviikon viimeisenä päivänä Suomi järjesti yhdessä Belgian, Espanjan ja komission kanssa tilaisuuden, jossa tarkasteltiin romanien sitouttamista sekä osallisuutta heitä koskevaan päätöksentekoon.

Belgian, Espanjan ja komission puheenvuorojen lisäksi Suomella oli myös puheenvuoro ja sen piti Pohjois-Suomen aluehallintovirastossa suunnittelijana työskentelevä Henry Lindgren.