• Valtakunnallinen romaniasiain neuvottelukunta RONK

FI SV EN

Valtakunnallinen romaniasiain neuvottelukunta (RONK)

Romaniasiain neuvottelukunta toimii sosiaali- ja terveysministeriön yhteydessä. Romaniasiain neuvottelukunnan tehtävänä on edistää romaniväestön tasavertaisia yhteiskunnallisia osallistumismahdollisuuksia sekä taloudellisia, sosiaalisia ja sivistyksellisiä elinolosuhteita. Se toimii Suomessa romanien ja viranomaisten välisenä yhteistyö- ja asiantuntijaelimenä.

Neuvottelukunta on perustettu vuonna 1956. Valtioneuvosto asettaa neuvottelukunnan kolmeksi vuodeksi kerrallaan. Neuvottelukuntaan kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja enintään 16 muuta jäsentä. Puolet neuvottelukunnan jäsenistä edustaa romaniväestöä. Muut jäsenet edustavat sosiaali- ja terveysministeriötä, ulkoasiainministeriötä, sisäministeriötä, opetus- ja kulttuuriministeriötä, työ- ja elinkeinoministeriötä, ympäristöministeriötä ja Opetushallitusta. Neuvottelukunnalla on kokopäivätoiminen pääsihteeri. Pääsihteeri valmistelee neuvottelukunnan työtä ja toimeenpanee neuvottelukunnan päätöksiä. Neuvottelukunnan puheenjohtaja on yleensä istuva kansanedustaja.

Neuvottelukunta kokoontuu vuosittain 5-6 kertaa. Neuvottelukunnan kokouksissa esiin nousevia asioita valmistelee työjaosto, johon voidaan nimittää myös asiantuntijajäseniä. Neuvottelukunta järjestää vuosittain valtakunnallisia seminaareja, joihin kutsutaan sekä viranomaisia että romaniväestön edustajia. Seminaarit liittyvät ajankohtaisiin teemoihin, jotka kirjataan vuosittain neuvottelukunnan toimintasuunnitelmaan. Neuvottelukunnalla on pitkät perinteet myös pohjoismaisesta ja kansainvälisestä yhteistyöstä.

Kokoonpano 2023-2025

Puheenjohtaja: Aki Lindén, kansanedustaja

Varapuheenjohtaja: Tino Varjola, pastori

 

Jäsenet:

Anna Mikander, opetusneuvos, opetus- ja kulttuuriministeriö

Tiina Jortikka-Laitinen, ulkoasiainneuvos, ulkoministeriö

Aino Salmi, johtava asiantuntija, sisäministeriö

Ahti Avikainen, erityisasiantuntija, työ- ja elinkeinoministeriö

Taina Riski, neuvotteleva virkamies, sosiaali- ja terveysministeriö

Matleena Haapala, lainsäädäntöneuvos, ympäristöministeriö

Miriam Schwartz, asiantuntija, Opetushallitus

Maria Salenius, erityisasiantuntija, Suomen Kuntaliitto

Ossi Blomerus, Itä-Suomen alueellinen romaniasiain neuvottelukunta

Armas Hagert, Lounais-Suomen alueellinen romaniasiain neuvottelukunta

Taito Lehmusta, Etelä-Suomen alueellinen romaniasiain neuvottelukunta

Ramona Grönstrand, Pohjois-Suomen alueellinen romaniasiain neuvottelukunta

Tino Varjola, pastori, Elämä ja Valo ry

Mertsi Ärling, toiminnanjohtaja, Romano Missio ry

Dimitri Lindgren, koordinaattori, Suomen Romaniyhdistys ry

Janne Blomerus, hallituksen puheenjohtaja, Suomen Romanifoorumi

 

Pysyvät asiantuntijat:

Helena Valentin, suunnittelija, Itä-Suomen aluehallintovirasto

Malla Laiti, erikoisuunnittelija, Etelä-Suomen aluehallintovirasto

Katja Grenrot, erikoissuunnittelija, Lounais-Suomen aluehallintovirasto

Henry Lindgren, suunnittelija, Pohjois-Suomen aluehallintovirasto

Nada Al Omair, hankepäällikkö, oikeusministeriö

Anu Castaneda, tutkimuspäällikkö, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos

Måns Enqvist, poliisitarkastaja, Poliisihallitus

Romaniasiain neuvottelukunnan tehtävät

Neuvottelukunnan tehtäviin kuuluu

  • seurata romaniväestön yhteiskunnallisten osallistumismahdollisuuksien ja elinolosuhteiden kehitystä tasa-arvon edistämiseksi sekä antaa viranomaisille lausuntoja näissä asioissa
  • tehdä aloitteita ja esityksiä romaniväestön taloudellisten, koulutuksellisten, sosiaalisten ja sivistyksellisten elinolosuhteiden parantamiseksi sekä romaniväestön työllistymisen edistämiseksi
  • edistää romaniväestöön kohdistuvan syrjinnän poistamista
  • edistää romanikielen ja kulttuurin vahvistumista
  • tukea alueellisten romaniasiain neuvottelukuntien toimintaa
  • osallistua pohjoismaiseen, eurooppalaiseen ja muuhun kansainväliseen yhteistyöhön romanien oikeuksien edistämiseksi ja olosuhteiden parantamiseksi.
FI SV EN

Samarbete och påverkan

Delegationen har påverkat den finländska lagstiftningens och förvaltningens utveckling i frågor som berör romer. På delegationens initiativ grundades gruppen för romernas utbildning vid Utbildningsstyrelsen år 1994. Bestämmelser om rätten för romer att bevara och utveckla sitt språk och sin kultur fogades till grundlagen år 2000. Tyngdpunkten för delegationens arbete ligger på verksamheten i hemlandet.

Det internationella samarbetet och frågor i anslutning till det har de senaste åren ökat kännbar t i delegationens arbete. Utveckling av den internationella och nationella lagstiftningen beträffande mänskliga rättigheter, minoriteter och diskriminering för med sig nya uppgifter. Delegationen samarbetar med myndigheter, organisationer och andra samarbetspartner. Dessutom följer delegationen Europarådets, Europeiska unionens och Organisationens för säkerhet och samarbete i Europa (OSSE) strävan att förstärka romernas jämlikhet och delaktighet.