Uusi tutkimushanke alkaa: Romaniaktivismin juuret ulottuvat luultua syvemmälle menneisyyteen

Julkaisuajankohta 17.6.2021 9.55
Tiedote

1950-lukua on pidetty Suomen romaniaktivismin alkuaikoina, mutta filosofian tohtori Risto Blomsterin mukaan toiminta käynnistyi jo vuosisadan alussa. Hän aikoo uudessa tutkimuksessaan selvittää, mitä tuolloin tapahtui.

Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkistotutkija Risto Blomster on perehtynyt romanikulttuuriin 1980-luvun lopulta alkaen. Hän kertoo ymmärtäneensä vasta viime vuosina, että romaniaktivismi alkoi Suomessa luultua aikaisemmin, ja ettei vuonna 1953 perustettu Romanengo Staggos olekaan ensimmäinen yhdistys, jonka romanit perustivat kohentaakseen sosiaalista asemaansa.
 

https://skr.fi/ajankohtaista/romaniaktivismin-juuret-ulottuvat-luultua-syvemmalle-menneisyyteen

Ajankohtaista