OPETUSHALLITUS: Romanioppilaiden perusopetuksen tilanne ja opetuksen resurssit
Opetushallituksen kolmas valtakunnallinen romanioppilaiden perusopetusta koskeva selvitys on julkaistu. Selvityksiä on tehty noin 10 vuoden välein ja saatu pitkän ajan, yli 20 vuoden ajalta katsauksia romanioppilaiden tilanteeseen. Romanilasten koulunkäynnissä on tapahtunut iso edistysaskel reilun kahdenkymmenen vuoden aikana. Oppiminen ja koulunkäynti nähdään tärkeänä tämän päivän romanioppilaiden ja heidän huoltajiensa keskuudessa. Toisaalta meidän on kohdattava haasteet, jotka kohdistuvat romanikieleen ja yhdenvertaiseen oppimiseen.
Romanioppilaiden perusopetuksen tilanne ja opetuksen resurssit selvitys on jatkoa kahdelle edelliselle katsaukselle, vuonna 2004, Romanilasten perusopetuksen tila, selvitys lukuvuodelta 2001-2002 ja vuonna 2011, Romanioppilaiden perusopetuksen tilannekatsaus 2010–2011 ja toimenpide-ehdotukset, jotka Opetushallitus on julkaissut.
Aiemmissa selvityksissä mukana olleiden teemojen lisäksi, tässä selvityksessä olemme pyrkineet selvittämään myös romanikielen etäyhteyksiä hyödyntävän opetuksen tarvetta ja opetuksen toteutuksen mahdollisuuksia. Olemme haastatteluissa pyrkineet säilyttämään kysymyksissä jatkuvuuden edellisiin selvityksiin, jotta saamme pitkän ajan vertailutietoa romanioppilaiden perusopetuksen tilanteesta. Samalla olemme kuitenkin huomioineet yhteiskunnallista muutosta viimeisen kymmenen vuoden aikana ja sisällyttäneet selvitykseen näkökulmia etäyhteyksiä hyödyntävän opetuksen tulevaisuuden näkymiin sekä digitaalisuuden lisääntymisen ympäristössämme.
Viimeisen kymmenen vuoden sisällä romanilasten ja –nuorten tilannetta on selvitetty Opetushallituksen toimesta romanilapset varhaiskasvatuksessa ja esiopetuksessa (Opetushallitus, raportit ja selvitykset 2020:26) ja lapsiasiavaltuutetun julkaisussa selvitys romanilasten ja -nuorten hyvinvoinnista ja oikeuksien toteutumisesta Suomessa (Lapsiasiavaltuutetun toimiston julkaisuja 2023:3). Asiaa on sivuttu myös Kansallisen arviointikeskuksen (KARVI 4:2016) julkaisussa romanikielen asema, opetus ja osaaminen, jossa kartoitettiin romanikielen oppimistuloksia perusopetuksen 7.–9.-luokilla. Romanioppilaiden huoltajat ovat aktiivisia lastensa koulun arjessa. Oppilaat toivoivat myös koulun arkeen lisää romaniaikuisia, jotka voisivat olla siltana pääväestön ja romanien välillä.
Tämä selvitys kuvaa vähemmistöryhmän sisällä olevaa tilannetta pienen otannan kautta. Tilanneselvitykseen vastasi 58 oppilasta ja 26 huoltajaa. Etninen tausta ei ole tilastotietoa, joten kysely on toteutettu osallistavana. Kyselyyn osallistujat ovat itse määritelleet identifioituneensa romaniksi ja päättäneet osallistumisestaan kyselyyn. Vastaajien määrä korreloi kuitenkin Opetushallituksen tilastoissa olevaan romanikielen opetusta saavien määrään, joten vastaajien joukkoa voidaan pitää yleistettävänä. Tähän julkaisuun olemme tuoneet esille asiat, jotka ovat nousseet yhteneväisesti vastauksissa. Selvityksen aikana olemme tehneet tiivistä yhteistyötä Opetushallituksen romanien koulutusta tukevan ohjausryhmän kanssa, joka on tuonut asiantuntemustaan aineiston käsittelyn tueksi.
Kouluneuvos, romanien koulutusta tukevan ohjausryhmän puheenjohtaja Jorma Kauppinen opetushallituksesta toivoo, että selvityksen esille nostamat kysymykset ja toiveet jalostuvat toimenpiteiksi jatkokeskusteluille, joihin hän haastaa mukaan niin päättäjät, virkamiehet kuin myös kaikki romaniyhteisön järjestöt ja jäsenet. Vain yhteistyöllä voimme saada asioita eteenpäin toteaa Kauppinen selvityksen esipuheessa.
Teksti: Romanioppilaiden perusopetuksen tilanne ja opetuksen resurssit - ”Että tulisimme ymmärretyksi” Opetushallitus (2025)