FI SV EN

Sanoista tekoihin 2 (2018-2019)

Sanoista tekoihin 2- hankkeen tavoitteena on edistää uuden romanipoliittisen ohjelman (ROMPO2) tunnettavuutta maakuntatasolla, paikallisesti ja alueellisesti. Hanke kehittää maakunnallisia viranomaisten ja romanien yhteistyöverkostoja, joiden tavoitteena on laatia valtakunnallisen ohjelman pohjalta maakunnalliset romanipoliittiset toimenpideohjelmat (nk. MAARO-ohjelmat).

Muita Sanoista tekoihin 2- hankkeen keskeisiä teemoja on romaninuorten osallisuuden ja vaikuttamismahdollisuuksien edistäminen sekä edellisen hankkeen aikana käynnistetyn tasa-arvotyön jatkaminen. Hankkeen tapahtumista tullaan viestimään näillä sivuilla uutiskirjeen muodossa. Projektikoordinaattorina toimii Katja Vauhkonen.

Maakunnalliset tilaisuudet

Sanoista tekoihin 2 - hankkeen tavoite on laajentaa edellisen hankkeen aikana luotuja alueellisia verkostoja tuomalla mukaan lisää uusia toimijoita. Hanke on järjestänyt kolme alueellista MAARO-tilaisuutta, joissa on pyritty tuomaan yhteen romaneja sekä kunnan, maakunnan ja kaupungin edustajia keskustelemaan romaniväestön alueellisista tarpeista. Sana MAARO (romanin kielellä leipä) viittaa tässä yhteydessä maakunnallisiin romanipoliittisiin toimenpideohjelmiin, joiden suunnittelua alueellisissa tilaisuuksissa pyritään käynnistämään.

MAARO-tilaisuudet järjestettiin Rovaniemellä, Porissa ja Tampereella. Tilaisuuksiin on osallistunut yhteensä 74 henkilöä, mukaan lukien paikallisia romanijärjestöjä ja romaniaktiiveja, maakunnan, kunnan ja kaupunkien viranomaisia sekä valtakunnallinen ja aluellinen romaniasioiden neuvottelukunnan työntekijöitä. Fasilitoinnista ja visuaalisesta raportoinnista on vastannut Monkey Business.

Koosteet tilaisuuksista alla.

Rovaniemen maakunnallinen tilaisuus 1.12.2018 kooste

Porin maakunnallinen tilaisuus 29.1.2019 kooste

Tampereen maakunnallinen tilaisuus 12.2.2019 kooste

Romaninaisten tapaaminen

Romaninaisten kansallinen tapaaminen järjestettiin Jyväskylässä helmikuun alussa 2019. Päivän teemoina oli terveys ja hyvinvointi sekä yhteiskunnallinen vaikuttaminen. Asiantuntijoiden alustusten jälkeen teemojen käsittelyä jatkettiin mm. ryhmäkeskusteluissa. Tapahtumaan saapui 27 osallistujaa eri puolilta Suomea. Joukkoon kuului niin järjestö- kuin hanketoimijoitakin. Kooste tilaisuudesta alla.

Romaninaisten kansallinen tapaaminen 4.2.2019

Minustako vaikuttaja? - romaninuorten tilaisuudet

Sanoista tekoihin 2 –hanke järjesti torstaina 7.3.2019 klo 16-21 Klaukkalan kirkolla, Nurmijärvellä romaninuorille suunnatun tapahtuman, jonka teemana oli vaikuttaminen. Tilaisuudessa kerrottiin romaninuorille vaikuttamisen mahdollisuuksista ja rohkaistiin heitä löytämään itselleen sopivia vaikuttamisen kanavia. Klaukkalan tilaisuuden yhteistyökumppaneita ovat Nuorten Akatemia, Ammattiopisto Luovi, Hyvinkään ja Nurmijärven romaniyhdistys ja Nevo Jang.

Minustako vaikuttaja? tilaisuuksissa vaikuttamista lähestytään arkisen elämän ja niin yksilön, yhteisön kuin yhteiskunnan tasolta. Vaikuttamisen kanavia pohditaan ”idealaboratorion” ja osallistavien ryhmätöiden avulla. Tilaisuuksissa nuoret pääsevät myös ilmaisemaan valokuvan avulla, mihin asioihin he kokevat tärkeäksi vaikuttaa. Kaksi seuraavaa tilaisuutta järjestetään Kauhajoella 4. huhtikuuta ja Iisalmessa 8. huhtikuuta 2019.

Nurmijärven tilaisuuden striimauksen voi katsoa pysyvän linkin kautta youtubesta https://www.youtube.com/watch?v=-W3dPHz-Qbw&feature=youtu.be 

 

Uutiskirjeet

Alta löydät Sanoista tekoihin 2 hankkeen uutiskirjeet suomeksi, englanniksi, ruotsiksi ja romaniksi.

Sanoista tekoihin 2 uutiskirje 1/2018

Upscaling Roma Platform Newsletter 1/2018

Från Ord till Handling Nyhetsbrev 1/2018

Laavenna aro tšeeribi 2 Neebosko liin 1/2018

Uutiskirje numero 2, 1/2019

Newsletter number 2, 1/2019

Nyhetsbrev nummer 2, 1/2019

Laavenna aro tšeeribi 2 Neebosko liin 1/2019

FI SV EN

Kontaktinformation

Henna Huttu
Konsultativ tjänsteman
förnamn.efternamn(a)stm.fi
Fråga mig om: Från ord till handling-projektet, politiska programmet för romer (ROMPO) och delegationen för romska ärenden

Sarita Friman-Korpela
Specialsakkunnig
förnamn.efternamn(a)stm.fi
Fråga mig om: Från ord till handling-projektet och romska ärenden i EU

Katja Vauhkonen
Projektkoordinator
Fråga mig om: Från ord till handling 2 -projektet

Johanna Järvinen
Avdelningssekreterare
förnamn.efternamn(a)stm.fi
Fråga mig om: delegationen för romska ärenden, ekonomiförvaltning och resor