• Romaniasiain neuvottelukunta

    Romaniasiain neuvottelukunta toimii sosiaali- ja terveysministeriön yhteydessä. Romaniasiain neuvottelukunta kehittää romanien ja viranomaisten välistä yhteistyötä sekä edistää syrjinnänvastaista työtä ja yhdenvertaisuutta.

fi sv en

Neuvottelukunta

  • seuraa romaniväestön yhteiskunnallisten osallistumismahdollisuuksien ja elinolosuhteiden kehitystä tasa-arvon edistämiseksi sekä antaa viranomaisille lausuntoja näissä asioissa
  • tekee aloitteita ja esityksiä romaniväestön taloudellisten, koulutuksellisten, sosiaalisten ja sivistyksellisten elinolosuhteiden parantamiseksi sekä romaniväestön työllistymisen edistämiseksi
  • edistää romaniväestöön kohdistuvan syrjinnän poistamista
  • edistää romanikielen ja kulttuurin vahvistumista
  • tukee alueellisten romaniasiain neuvottelukuntien toimintaa
  • osallistuu pohjoismaiseen, eurooppalaiseen ja muuhun kansainväliseen yhteistyöhön romanien oikeuksien edistämiseksi ja olosuhteiden parantamiseksi

 

Tuula Åkerlundin terveiset IRUn 12. kongressista Pohjois-Makedoniasta

4.6.2024 11.59
Päivien järjestelyt oli todella hyvin hoidettu, monipuolinen ohjelma kesti aamusta iltamyöhään. Päivien aikana pidettiin useita paneeleja. Suomen osallistujat oli hyvin huomioitu ohjelmassa. Jokainen osallistui oman alansa paneeleihin englannin kielellä. Matkasta jäi meille kaikille hyvä mieli, saimme uusia kansainvälisiä suhteita ja innostusta jatkaa romanien aseman edistämistä omalla tahollamme. Ymmärsimme myös, että Suomella on paljon annettavaa kansainvälisellä tasolla.  Tuula Åkerlund osallistui kokoukseen STM/RONKin edustajana.

Euroopan neuvoston suositus jäsenvaltioille viharikosten torjunnasta

30.5.2024 8.40
Euroopan neuvoston suositus ministerikomitean jäsenvaltioille viharikosten torjunnasta hyväksyttiin 7.5.2024 ministerikomitean kokouksessa. Viharikokset uhkaavat demokraattisten yhteiskuntien perustaa ja oikeusvaltioperiaatetta. Ne ovat uhka demokraattisille arvoille, yhteiskunnalliselle vakaudelle ja rauhalle sekä hyökkäys perusasioita vastaan.

ROMANIEN LAULUPERINTEEN TULKITSIJA JA KERÄÄJÄ HILJA GRÖNFORS, VIHITÄÄN KUNNIATOHTORIKSI

23.5.2024 9.57
HS 20.5.2024 Presidentti Stubbin lisäksi kunniatohtoreiksi vihitään seitsemän muuta ihmistä, muun muassa kapellimestari Susanna Mälkki sekä romanien lauluperinteen tulkitsija ja kerääjä Hilja Grönfors.

Romanit olivat mukana Kansallismuseon laajennusosan peruskiven muurauksessa 17.5.2024

22.5.2024 13.32
Päivi Majaniemi ja Malla Laiti olivat mukana muuraamassa romanien rikasta yhteistä historiaa Kansallismuseon peruskiveen. Kuva: SRY
Vuonna 1916 perustetun Kansallismuseon vanhaa osaa korjataan ja uutta rakennusta sekä uusia tiloja rakennetaan. Kansallismuseon laajennusosan peruskivi muurattiin 17.5.2024 Helsingissä. Tilaisuuteen oli kutsuttu myös sosiaali- ja terveysministeriön yhteydessä toimivan Romaniasiain neuvottelukunnan pääsihteeri sekä neuvottelukunnan jäseniä. Tähän historialliseen hetkeen osallistuivat Etelä-Suomen aluehallintoviraston erikoissuunnittelija Malla Laiti ja Suomen Romaniyhdistyksen puheenjohtaja Päivi Majaniemi.

Euroopan neuvoston romaniasioita käsittelevä asiantuntijakomitea kokoontui Strasbourgissa

20.5.2024 17.22
ADI-ROM kokouksen osallistujat ryhmäkuvassa 14.5.2024. Kuva: Euroopan neuvosto
15.-16. toukokuuta pidettiin Euroopan neuvoston romaniasioita (Roma and Travellers) käsittelevän asiantuntijakomitean (ADI-ROM) 9. kokous Strasbourgissa. Komitean jäsenet ovat Euroopan neuvoston jäsenvaltioiden nimeämiä virallisia edustajia. Suurin osa jäsenistä on ministeriöissä työskenteleviä virkahenkilöitä, joiden työtehtäviin kuuluvat maidensa romaniasiat ja -politiikka valtionhallinnossa. Lisäksi komitean kokouksiin osallistuu tarkkailijan ominaisuudessa joukko muita henkilöitä useista kansainvälisistä organisaatioista.

Syrjintä Suomessa 2020–2023 : Tietoraportti

8.5.2024 18.41
Raportissa tarkastellaan syrjintää ja muita samankaltaisia ilmiöitä (koulukiusaaminen, häirintä, viharikollisuus) vuosina 2020–2022.

Oikeusministeriö: Syrjintää koskeva tutkimuskatsaus valmistunut

8.5.2024 18.37
Oikeusministeriön tilaama tutkimuskatsaus kerää yhteen vuosien 2020–2023 aikana julkaistuja syrjintää käsitteleviä tutkimuksia. Raportti koostaa myös yhteen koronaepidemian väestöryhmäkohtaisia vaikutuksia.

Rompo3 toimeenpanosuunnitelma 2023-2026

1.5.2024 20.13
Rompo3 toimeenpanosuunnitelma 2023-2026
Suomen romanipoliittinen ohjelma (Rompo3) vuosille 2023–2030 sisältää yhteensä 71 erillistä toimenpide-ehdotusta. Toimenpide-ehdotusten taso laajuuden ja resurssivaatimusten suhteen vaihtelee suuresti. Poliittisena ohjelmana Rompo3 -ohjelma ei myöskään määrittele tarkkaan, miten toimenpiteiden suhteen tulee edetä, vaan ohjelmassa ehdotetut yhteistyötahot yhdessä määrittelevät roolinsa ja toimintatapansa omista lähtökohdistaan. Tämä toimeenpanosuunnitelma on suunniteltu näiden toimenpide-ehdotusten käynnistämisen helpottamiseksi sekä tuomaan esille ne toimenpiteet, joita toivotaan toteutettavan heti ohjelmakauden alussa.

Terveiset Romaniviikolta Brysselistä

26.4.2024 15.51
Romanilippu rintanappi Kuva Janette Grönfors
"Meidän kansallisen romanityömme erikoispiirre on, että teemme hyvin vahvasti yhteistyötä viranomaisten kanssa ja että romanit eivät ole pelkästään työssämme kohde, vaan he ovat myös niitä työntekijöitä yhdessä viranomaisten kanssa. Se on selkeästi meidän romanityön vahvuus." sanoi suunnittelija Henry Lindgren puheenvuorossaan Romaniviikolla Brysselissä Euroopan unionin Suomen pysyvän edustuston järjestämässä tilaisuudessa.

Ministerikomitean uusi suositus romaninaisten ja -tyttöjen tasa-arvosta on hyväksytty

7.4.2024 18.34
Kansainvälisen romanipäivän alla ministerikomitea on antanut suosituksen Euroopan neuvoston 46 jäsenmaalle romaninaisten ja -tyttöjen (ml. traveller naiset ja tytöt) tasa-arvon varmistamiseksi ja heidän kohtaamiinsa erityisiin haavoittuvuuksiin puuttumiseksi.

Kansainvälinen romanipäivä 8.4.2024

4.4.2024 11.30
Suomen lippu ja romanilippu. Kuva Mika Komulainen
Kansainvälisen romanipäivän tarkoituksena on romanien kulttuurin ja kielen kunnioittaminen osana eurooppalaista kulttuuriperintöä. Tämä päivä lisää romanien näkyvyyttä niin Suomessa kuin kaikkialla Euroopassakin, kiinnittää pääväestön ja päättäjien huomiota romanien omiin vahvuuksiin ja liittää yhteen eurooppalaisia romaneja vaikuttamaan yhdessä.

ROMANIVIIKKO 2024

25.3.2024 15.35
Vuosittain Brysselissä järjestettävällä romaniviikolla on ohjelmassa tilaisuuksia ja seminaareja romaneille tärkeistä aiheesta. Viikon tavoitteena on lisätä tietoisuutta romanien, sintien ja travellerien tilanteesta Euroopassa. Tänä vuonna romaniviikko on 9.-11.4.2024.

European Roma Grassroots Organisations (ERGO) Network on julkaissut seurantaraportin Ukrainan romanipakolaisista

27.2.2024 14.47
European Roma Grassroots Organisations (ERGO) Network on julkaissut seurantaraportin Ukrainan romanipakolaisista kuuden maan osalta. Raportin on laatinut Dejan Markovic, Euroopan romanien ruohonjuuritason järjestöjen verkoston (ERGO) Ukraina-koordinaattori. Aineisto on kerätty laajasti ERGO-verkoston kansallisten jäsenten kanssa vuonna 2023.

Vuoden 2023 Paarkiba-tunnustus Tuula Åkerlundille

21.12.2023 15.12
Romaniasiain neuvottelukunta on myöntänyt vuoden 2023 Paarkiba –tunnustuksen Romano Missio ry:n toiminnanjohtaja Tuula Åkerlundille. Tunnustus myönnetään romanien oikeuksia ja osallistumismahdollisuuksia merkittävästi parantaneesta toiminnasta. Romaniasiain neuvottelukunta myöntää vuosittain kiitos –sanaa tarkoittavan Paarkiba –tunnustuksen romanien asemaa, kieltä ja kulttuuria merkittävästi ja innovatiivisesti edistävälle henkilölle, taholle tai organisaatiolle. Tunnustuksen tarkoituksena on kannustaa ja antaa kiitosta romanien asemaa edistävästä työstä.

Itsenäisyyspäivän seppeleiden lasku 6.12.2023 Hietaniemen hautausmaalla Helsingissä

13.12.2023 10.55
Romaniväestö laski seppeleet ensiksi marsalkka Mannerheimin monumentille ja sen jälkeen sodassa kaatuneiden romanien muistomerkille. Tilaisuuden järjestivät Sosiaali-ja terveysministeriö yhdessä Opetushallituksen kanssa.

Romaniasiain neuvottelukuntien neuvottelupäivät 1.-2.11.2023 Vantaalla

31.10.2023 13.20
Romaniasiain neuvottelukuntien neuvottelupäivät järjestetään tänä vuonna Vantaan kaupungintalon valtuustosalissa ja Sokos Hotel Vantaan kokouskeskuksessa. Neuvottelupäivien järjestelyistä vastaavat Etelä-Suomen aluehallintovirasto ja Etelä-Suomen alueellinen romaniasiain neuvottelukunta yhteistyössä Vantaan kaupungin ja paikallisromanityöryhmän sekä sosiaali- ja terveysministeriön valtakunnallisen Romaniasiain neuvottelukunnan (RONK) ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) kanssa.

Romanit on huomioitava paremmin valtioneuvoston rasisminvastaisessa työssä

13.9.2023 12.09
Hallitus antoi yhdenvertaisuutta ja syrjimättömyyttä koskevan tiedonantonsa, jossa se vakuutti hallituksen kaikkien puolueiden sitoutuvan rasisminvastaiseen työhön. Romaniasiain neuvottelukunta (RONK) oli kuultavana tiedonannon valmistelussa. Romanien näkökulmaa ei silti huomioida riittävästi tiedonannossa. Tiedonanto puuttuu muun muassa työllisyyden rakenteelliseen syrjintään, rasismia koskevan tietopohjan kartuttamiseen sekä virkahenkilöiden kouluttamiseen. Romanien osallistuminen tiedonannon toimeenpanoon on välttämätöntä, jotta tosiasiallinen yhdenvertaisuus näkyisi toiminnan tasolla.

Romaniasiain neuvottelukunta seuraa syrjinnän ja etnisen profiloinnin kiellon noudattamista

2.6.2023 14.12
Poliisihallitus antoi ratkaisun Yhdenvertaisuusvaltuutetun kannanottoon perustuvasta laillisuusselvityksestä 2.6.2023, joka esittää jatkosuosituksia syrjinnän estämiseksi poliisitoiminnassa. Poliisihallituksen laillisuusvalvonta esittelee laillisuusselvityksen Romaniasiain neuvottelukunnalle, joka huomioi, miten poliisi toteuttaa osaltaan romanipoliittisen ohjelman linjausta yhdenvertaisen kohtelun edistämisestä.

Ilmoittautuminen: Ukrainan romanit sodan jaloissa -tiedotustilaisuus verkossa 23.11.2022

15.11.2022 11.32
Ukrainan suuri romanivähemmistö on erityisen haavoittuvassa asemassa Venäjän hyökkäyssodassa, sillä heidän tilanteensa oli vaikea jo ennen sodan alkamista. Ukrainan romanit sodan jaloissa -tilaisuudessa Diakonissalaitoksen ukrainalaisen kumppanijärjestön Roma Women Fund Chiriclin edustajat kertovat romanien tilanteesta sotaa käyvässä maassa. Tilaisuus järjestetään Zoom-yhteydellä keskiviikkona 23.11. klo 10-12.

Romaniasiain neuvottelupäivien 12.-13.9.2022 yhteenveto

20.10.2022 15.50
Romaniasiain neuvottelukuntien neuvottelupäivät 12.-13.9.2022 Valtakunnalliset romaniasiain neuvottelukuntien neuvottelupäivät pidettiin 12.-13.9.2022 Helsingissä. Tapahtuma pidettiin ensimmäistä kertaa hybridimuodossa. Tapahtuman järjestelyistä vastasi sosiaali- ja terveysministeriö yhteistyössä Helsingin kaupunginkanslian kanssa. Etäosallistuminen oli mahdollista Helsinki-kanavalla julkaistun suoran lähetyksen ja tallenteen sekä viestiseinän avulla.  Neuvottelupäivillä esittäytyi valtakunnallisen romaniasiain neuvottelukunnan (RONK) uusi pääsihteeri Anneli Weiste, joka on toiminut pitkään valtionhallinnossa romanien yhdenvertaisuuteen liittyvissä tehtävissä. RONK kiittää osallistujia aktiivisuudesta.