Romanien Holokausti, Porrajmos vai Samudaripen - vaiettu joukkotuho vailla sopivaa nimeä?
Tänään 2.8. on romanien kansanmurhan muistopäivä. Toisen maailmansodan aikainen romanien joukkotuho (arviolta 220 000-500 000 uhria) pyyhki ylitse koko Keski- ja Itä-Euroopan tuhoten pahimpien arvioiden mukaan jopa kolmasosan Euroopan romaneista, vammauttaen fyysisesti suuren joukon ihmisiä ja traumatisoiden koko ryhmää.
Sodan jälkeisen yhteisöllisen hajaannuksen vallassa tästä joukkotuhosta käytettiin pitkään hieman virheellistä nimitystä Romani Holokausti tai romaninkielistä nimitystä Porrajmos (engl. devouring suom. syöminen tai kalvaminen, leikkely, murtaminen, tuho) jota osa romaneista pitää sen kielteisistä kielellisistä konnotaatioista johtuen erittäin epäkunnioittavana uhreja kohtaan. Uutena vaihtoehtona on yritetty viime vuosina lanseerata lingvisti Marcel Courthiaden kehittelemää nimitystä Samudaripen (suom. kaikkien tappaminen), mutta yritys ei ole toistaiseksi oikein ottanut tuulta allensa.
Huonosti dokumentoitu mutta juutalaisten holokaustiin verrattavissa oleva joukkotuho heittää yhä pitkän varjon romanien integraatiopyrkimysten ylle. Tutkimukset kertovat karua kieltä siitä, miten vuosisatainen etninen profilointi, kansalaisuuden kieltäminen, rotuerottelu, syrjintä, vaino, kulttuurin ja kielen mitätöinti, erilaiset pakkotoimet kuten karkotukset sekä sorto jatkuvat edelleen useimmissa Euroopan maissa. Lukuisista yrityksistä huolimatta romanit ovat edelleen Euroopan köyhin ja haavoittuvin vähemmistöryhmän.
Edistysaskelia toisen maailmansodan likapyykin pesemisessä otetaan hyvin varovasti tai ei lainkaan. Vastoin tutkimus- ja yhteisötietoa romanien joukkotuhon laajuus on osassa maita kielletty lähes kokonaan tai vaiettu kuoliaaksi. Monet romaniyhteisöt eri puolilla Eurooppaa hakevatkin edelleen sitkeästi oikeutta häväistyille, hajoitetuille ja kokonaan tuhotuille yhteisöilleen sekä tuhansille yhä elossa oleville sukulaisilleen jotka joutuivat etnisen taustan vuoksi kollektiivisen väkivallan sekä keskitys- ja työleirien uhreiksi. Taistelua valtioiden kanssa on käyty sekä joukkotuhon dokumentoinnista, keskitys- ja työleireillä olleiden kompensaatioista sekä joukkohautamuistomerkkien pystyttämisestä ja kohtelusta. Vaikka monien Euroopan valtioiden muisti on lyhyt tai valikoiva, onneksi romanien kollektiivinen muisti on pitkä ja sen tulee sitä ollakin. Eurooppa on nimittäin edelleen hukassa sellaisten peruskysymysten kanssa kuin voiko historian vääryyksiä hyvittää ja millä tavoin se tulisi tehdä?
Odotellessa eri valtioiden vastauksia näihin kysymyksiin voi huomion kiinnittää nykytilanteeseen. Kielteinen suhtautuminen romaneihin ja suoranainen mustalaisviha (anti-Gypsyism) sekä väkivaltaiset pogromit ovat Euroopassa jatkuvassa kasvussa. Romaniyhteisöihin projisoidaan estoitta ja erittäin väkivaltaisesti monenlaista pahaa oloa ja etenkin Itä-Euroopassa romaneja käytetään sumeilematta yhteiskunnallisena syntipukkina kuten juutalaisia aikoinaan. Samaan aikaan kakkosluokan kansalaisten osa, kiduttavan hidas ja hiljainen, jatkuva joukkotuho nimeltä köyhyys ja syrjintä niittää satoa Euroopan romanigetoissa jotka eivät toisen maailmansodan jälkeen kadonneet yhtään mihinkään. Vailla kansalaisuutta ollaan vailla elämän perusedellytyksiä, kunnon asuntoa, rokotuksia, koulutusta, työpaikkaa ja lain suojaa. Romanikansa kärsii, muttei kärsi enää hiljaa. Uusi romanisukupolvi vaatii oikeutta sekä kuolleille että eläville.
Henna Huttu
Valtakunnallisen romaniasiain neuvottelukunnan pääsihteeri, neuvotteleva virkamies
Katso romanien holokaustia käsittelevä dokumentti Hidden sorrows
